Pimeepirtti

Pimeepirtti on yli 100-vuotta vanha torppa ja se sijaitsee tilamme pihapiirin tuntumassa.

Ota Yhteyttä
Pimeepirtti
Pimeepirtti

Pimeepirtti siirrettiin nykyiselle paikalleen kokonaisena rakennuksena keväällä 2009. Se oli saanut purkutuomion uudisrakennuksen tieltä. Pimeepirtti on sisustettu Leustun tilan historiallisilla esineillä sekä muualta pelastetuilla aikakauteen sopivilla kalusteilla ja tavaroilla. Pimeelläpirtillä voi rauhoittua ja pysähtyä pohtimaan ajan kulkua tai vain tutustua vanhoihin tavaroihin. Pimeepirtti voi toimia pienen porukan kahvittelu tai ruokailutilana tai pienimuotoisen kokouksen idyllisenä tunnelmanluojana. Siellä on vanhan tyylin mukaiset makuutilat kahdelle aikuiselle sekä lisäksi pieni päästävedettäväsänky lapselle. Pimeelläpirtillä ei ole vesi tai viemäriliittymää tai lämmitystä, mutta sieltä kyllä löytyy pistorasiat. Puucee löytyy Pirttijärven rannasta kuten myös sauna ja uimapaikat.

Ota Yhteyttä
Lainausmerkki leustun tila
Kävin maalaismaisemassa, lempeissä löylyissä, kuunnellen samalla kosken kohinaa. Arjen luksusta, lähellä, poissa kaikesta hälinästä.
Kristiina Kytönen
Fysioterapiayrittäjä
Lainausmerkki leustun tila
Meillä on ollut tuloksellista ja hyvää yhteistyötä jo toisessa polvessa.
Matti Hakola
Maanviljelijä
Lainausmerkki leustun tila
Leustusta löytyy monipuolinen konekalusto, tehokkuus työnteossa ja hyvä työn jälki. Luotettava yhteistyökumppani.
Henri Könkkölä
Maa-ja metsätalousyrittäjä
Moksin tila

Sijainti

Pirttiranta (sekä muut Leustuntien kohteet) sijaitsee tilamme yhteydessä noin 40 km Jyväskylästä Jämsään päin.

Lähistöltä löytyy kaikenlaista jännittävää tekemistä. Hevosten ystäville löytyy useita talleja ja kesäisin maaseutu herää henkiin.

  • Horses and More -ratsutila (2,5 km)
  • Mennalan Ratsutalli (5,5 km)
  • Aamuyön hevostila (5 km), poneja
  • Four Winds Stable -ratsutalli (7,5 km)
  • Saakosken Koski-Baarin kauppakahvila (6 km), persoonallinen minikauppa, kahvila, baari Letut ovat kauppakahvilan vetonaula.
  • Haanpään Alpakkatila ja  (6 km) - Täältä löytyy lukuisia eläimiä ja kuuluisat burgerit.
  • Unescon maailmanperintökohde Struven kolmiomittauspiste Oravivuorella (14 km) - ja luontopolku (1 km)
Pimeepirtti
Osoite:
Leustuntie 400, 41820 Saakoski
Avaa Google Mapsissa

Pistä rohkeasti viestiä!

Täällä me olemme jo odottelemme innoissamme viestiäsi. Kysy siis rohkeasti ihan pieniäkin juttuja. Viesteihin vastaa todennäköisesti Sirkku.

Mennala perhe Leustun Tila KorpilahtiMennala korpilahti
Leustun Tila
Leustuntie 400
41820 Saakoski
+358 40 748 7103
sirkku.mennala@leustuntila.fi